Archive February 21, 2018

Nurmikeilailu eli bowls

Nurmikeilailu eli bowls

Nurmikeilailu on urheilulaji, jossa tarkoituksena on heittää pyörittämällä mustia viistettyjä epäkeskisiä kuulia siten, että ne pysähtyvät mahdollisimman lähelle valkoista maalipalloa, josta käytetään nimitystä jack tai kitty. Lajia pelataan keilailunurmella, joka voi olla tasainen, kupera tai epätasainen. Tavallisesti nurmikeilailua pelataan ulkona, vaikka sisätiloissa olevia nurmikeilailuratoja on kuitenkin olemassa runsaasti. Ulkona pelattavassa nurmikeilailuissa alustana käytettävä nurmi voi olla oikeaa ruohoa tai keinotekoista nurmea.

Lue lisää

Biljardipelit Kaisa ja kara

Biljardipelit Kaisa ja kara

Kaisa, josta käytetään myös nimeä Karoliina, on biljardipeli, jota pelataan lähes pelkästään Suomessa, mutta myös jonkun verran Venäjällä. Peli onkin alun perin vanha venäläinen biljardimuoto, mutta nykyään sitä kutsutaan suomalaisen biljardin kuningaslajiksi. Kaisa oli Venäjällä suosittu peli ylhäisön keskuudessa sekä myös Tsaarin armeijan sotilaiden parissa. Kun pelimuoto saapui 1800-luvulla Suomeen, löytyi biljardipöytiä ainoastaan lähinnä herrasklubeilta, rikkaamman väestön yksityiskodeista sekä ruotuväen kerhohuoneilta.

Lue lisää

Klassinen kasipallo

Kasipallo

Kasipallo on biljardipeli, joka on erittäin suosittu ympäri maailmaa ja josta järjestetään kansainvälisiä kisoja sekä ammattilaisille että amatööreille. Kilpailullisena pelinä se on ysipallon jälkeen toiseksi suosituin biljardipeli. Kasipalloa pelataan biljardipöydällä, jossa on kuusi taskua. Kasipallo on pelinä niin suosittu, että se on käytännössä synonyymi biljardille monelle satunnaiselle pelaajalle, joka ei välttämättä edes tiedä muunlaisten biljardimuotojen olemassaolosta. Kasipallosta on virallisten sääntöjen ohella olemassa lukemattomia erilaisia sääntömuunnelmia, jotka voivat vaihdella alueittain tai jopa saman kaupungin eri biljardisaleittain.

Lue lisää