Kaikkein suosituimmat baaripelit maailmalla

Baari on usein se paikka, jonne mennään viettämään aikaa ystävien kanssa. Ystävät on tapana usein tavata aina sen yhden merkeissä. Joskus kuitenkin pelkkä juominen saattaa käydä tylsäksi, joten silloin onkin kiva vaihtaa muiden tuijottelu jonkin baaripelin pelaamiseksi. Mitä pelejä baarissa sitten oikein pystyy pelaamaan. Tässä artikkelissa käymmekin läpi baarien erilaisia pelejä ja mitkä näistä peleistä ovat kaikkein suosituimpia. Baaripelit ovatkin olleet osana baarikulttuuria jo oikeastaan siitä saakka kun olut silloin joskus Egyptissä keksittiin. Silloin baaripelinä oli kuitenkin vähän raaempi peli, nimittäin jokainen heitteli puukkoja seinään oluen juonnin lomassa. Se olikin maailman ensimmäinen baaripeli. Nykyään kuitenkin baaripelit ovat onneksi hieman rauhallisempia, ja niihin ei liity puukkoja tai muita aseita.

Tikka on tällä hetkellä kaikkein vaarallisin baaripeli, joten alkuajoista se on onneksi kehittynyt huomattavasti turvallisempaan suuntaan. Tästä lähtien baaripelejä onkin kehitelty ympäri maailmaa ja jokaisella maalla onkin se oma perinteisin baaripeli ja baaripelejä löytyykin maasta taivaaseen. Baaripelejä onkin kehitelty melkein loputtomiin, joten eiköhän jokainen ryhmä löydä itselleen sopivimman pelin illan ratoksi. Baaripeleillä ei olekaan mitään kirjaan kirjoitettuja sääntöjä, vaan niitä voi aina hieman muokata itselleen sopivammaksi. Kannattaa kuitenkin muistaa, että usein moni tuntee samat pelit hieman poikkeavimmilla säännöillä. Tällöin kannattaakin tehdä aina säännöistä kompromissi, niin, että ne käyvät jokaiselle pelaajalle.

Mitkä nämä kaikkein suosituimmat pelit sitten ovat

yksi suosituimmista baaripeleistä

Yksi kaikkien maailman suosituimmista baaripeleistä onkin tikka eli dartsi. Se on briteissä syntynyt baaripeli, joka onkin vienyt koko maailman mennessään. Pelin tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä, niin että lopulta päätyy nollalukuun. Jokaisella pelaajalle on valmiiksi, joku tietty pistemäärä, josta yritetään päästä eroon keräämällä mahdollisimman paljon miinuspisteitä, jotka miinustetaan alkupisteistä. Virallisten sääntöjen mukaan aloituspistemäärä on 501, joista sitten pelaajan tulee päästä eroon. Pelissä heitetään tikkoja tikkataululle, jolloin jokaisesta osumasta saa tietyn määrän pisteitä riippuen siitä, että mihin kohtaan taulua tikka osuu.

Biljardi on taas toinen erittäin suosituista baaripeleistä ja melkein jokaisesta kunnollisesta pubista löytyykin biljardipöytä. Tätä peliä pelataankin niin sanotulla biljardipöydällä, jossa tarkoituksena on saada kaikki pallot kulmissa ja pidemmillä reunoilla sijaitseviin pusseihin kepin avulla. Peliä on mahdollista pelata monilla eri säännöillä riippuen pelin tyypistä. Kuitenkin kaikkein suosituin baaripeli on nimeltään kaksi pallo, jossa on pelaajana kaksi pelaajaa. Peli aloitetaan laittamalla kaikki pallot keskelle kolmion muotoiseen asetelmaan. Aloittavan pelaajan onkin tarkoitus rikkoa kyseinen kolmio ja yrittää saada ensimmäinen pallo pussiin.

Ensimmäinen pussiin pelattu pallo määritteleekin sen, että kumpia palloja kukin pelaaja pelaa. Pallot ovat joko yksivärisiä tai kaksivärisiä. Palloja lyödään valkoisen pallon kautta biljardimailla, eli kelillä, jonka päällä lyödään valkoinen pallo haluttua palloa kohti, niin että sen tarkoituksena on mennä pussiin. Valkoisen pallon pussittamista tulee kuitenkin välttää, sillä silloin vastustajalla on vapaus asettaa pallo mihin kohtaan pöytää tahansa. Muuten valkoista palloa lyödään aina kohdasta, mihin se edellisellä pelaajalla jäi. Pelissä on mukana myös yksi musta pallo, jonka lyömistä pussiin tulee välttää keskellä peliä.

Kuitenkin, kun toinen pelaaja on pelannut kaikki omat pallonsa, päättyy peli silloin kun kaikki pallonsa pussittanut pelaaja saa pelattua myös mustan pallon pussiin. Pelaajan on aina kerrottava etukäteen ennen jokaista vuoroaan, että minne aikoo mustan pallon pussittaa. Jos pelaaja pussittaa pallon samaan pussiin, jonka ilmoitti aiemmin voittaa hän pelin.