Biljardipöydän huoltamisen perusteet osa 1

Keräsit juuri rohkeutesi, soitit pankkiin ja sijoitit suuren summan rahaa biljardipöytään – samalla rahalla olisit kenties voinut ostaa esikoislapsellesi käytetyn henkilöauton syntymäpäivälahjaksi. Tai hieman vaatimattomamman pöydän hinnalla olisit ainakin voinut maksaa hänen ajokorttinsa. Ennen kuin innostut liikaa uudesta hienosta pöydästäsi, sinun kannattaa ensin opetella pitämään se yhtenä kappaleena niin, että se säilyy hyvässä pelikunnossa pitkän aikaa. Se on loppujen lopuksi yksinkertainen tehtävä, opettele vain lyhyt lista mahdollisista vahingollisista esineistä ja aineista ja koeta pitää ne kaukana pöydästä. Näitä ovat liitu, kepin päät, pallot, koirat ja kissat, korut ja kolikot, kuumuus, kosteus, takapuolesi ja uteliaat naapurisi sekä perheenjäsenesi ja auringonvalo. Luit aivan oikein, joskus biljardipöydän suurin vihollinen on itse peli ja pöydän omistajat, varsinkin jos he unohtavat kohdella pöytää kaltaisensa hienon huonekalun arvolla. Kukaan ei tietenkään halua säilyttää pöytäänsä kontrolloidun lämpötilan kassaholvissa tai todella suuressa lasipurkissa. Joten oletetaan, että olet jollain tavalla vastuullinen ja haluat oikeasti pelatakin uudella pöydälläsi. Tähän artikkeliin on koottu ylläpitovinkkejä eräiltä biljarditeollisuuden johtavilta valmistajilta, jälleenmyyjiltä ja huoltajilta, joiden avulla voit nauttia pöydästäsi ja jättää sen perinnöksi seuraaville sukupolville. Sanonnan mukaan jokainen pöytä on hyvä pelattava alussa, on vain itsestäsi kiinni, kuinka kauan se säilyy sellaisena.

Varo liitua

Mikään ei ole tyylikkäämmän näköistä kuin mietteliäs biljardihai lisäämässä liitua keppiinsä jokaisen lyönnin välillä, mutta leijaileva pöly on vaarallista pöydän veralle. Liitu tunkeutuu helposti kankaaseen ja tuhoaa sitä. Pöydän harjaaminen säännöllisesti ja jopa joka pelisession jälkeen on hyvä alku, mutta sillä tavalla puolet liidusta harjataan itse asiassa kankaan sisään. Harjatako vai jättää harjaamatta, se kysymys jakaa monen ammattilaisen mielipiteen liidun kanssa toimimisesta. Joidenkin mielestä imurointi pienellä imurilla on ainoa oikea tapa toimia asiassa. Muuten saatat ajautua tilanteeseen, jossa sinulla on parin millimetrin kerros liitua veran alla. Ajattele millaisen ikävän kierteen se voi aiheuttaa tiukassa tilanteessa lyötäessä viimeistä lyöntiä kasipallossa. Mutta liian kova imuteho voi nostaa ja venyttää kangasta. Jotkut verkavalmistajat suosittelevat käyttämään kevytharjaista harjaa jokapäiväisessä käytössä. Ympyränmuotoisen harjaamisen sijasta kannattaa harjata huolellisesti kohti pusseja pöydän toisesta päästä alkaen. Voit myös käyttää heikkotehoista imuria, mutta ilman harjapäätä, ettet vahingoita verkaa. Kannattaa myös miettiä käytöstään pöydällä, korut saattavat tarttua kankaaseen, pöydälle heitetty kolikko aiheuttaa pieniä naarmuja verkaan, jotka kehittyvät lopulta repeämiksi, ja kepin kärjen upottaminen verkaan alakierteissä ja hyppylyönneissä tekee todella paljon tuhoa kankaalle.

Varo liitua

Aurinko ja lämpö

Tiedät mitä tapahtuu ihollesi, kun istut auringossa pidempään kuin pari tuntia, vai mitä? Joten miksi muuten niin älykkäät ja myötätuntoiset biljardipöytien omistajat jättävät niin arvokkaan huonekalun ikkunan viereen, takan lähelle tai jopa aurinkokattoiseen huoneeseen vuosien ajaksi? Hyvin monet ihmiset sijoittavat biljardipöydän ikkunaan, jossa on suuri ikkuna, ja jo puolen vuoden kuluttua pinta on haalistunut.

Ilmiselvästi auringonvalo haalistaa kangasta. Se voi myös valkaista pöydän viimeistelyn. Jos sinun on aivan pakko päästä pelaamaan luonnonvalossa, kannattaa harkita ikkunalasia, joka blokkaa ultraviolettivaloa tai sijoittaa rahansa vanhoihin kunnon kaihtimiin tai rullaverhoon. Pöydälle voi toki harkita pöytäsuojan ostamista riippumatta olosuhteista. Auringonvalon ja lämmön lisäksi biljardipöydälle riskialtista on myös erilaiset kosteuden vaihtelut. Niihin, sekä muihin pöydän huollon ja hyvän ylläpidon kannalta tärkeisiin asioihin paneudumme artikkelin seuraavassa osassa.